|
Lokikirja - live-a-board similan 2.-6.2.05
Lomalla! Ihan itse ilman oppilaita, vau!
Pääsimme veneella ja hyttiin melkein tunnin ennen määräaikaa ja muita), joten oli loistavasti aikaa valmistautua. Laitepaketit valmiiksi samalla kun Ülane purki vaatteet komeroon, työnjako on aina selkeä. Sen jälkeen kävimme valitsemassa pari elokuvaa katsottavaksi matkan aikana iltaisin, Msater Cabiniin kuuluu DVD-soitin ja telkkari. Laivan lähdettyä oli illallisen aika - ja eikun syömään. Ruoka veneellä on hyvää ja sitä on aina aivan liikaa. Tälläkin kertaa söin annoksen liikaa, mutta ruoka laskeutui maatessani aängyssä elokuvaa katsoen.
Ensimmäisenä aamuna herätys oli hivenen myöhemmin kuin muina aamuina, vasta 0645. Sen jälkeen pikkuaamiainen ja ensimmäiselle sukelluksellemme, Eel Gardenille. Ennen sukellusta saimme toki sukellusbrieffin.
Itse sukellus oli kiva-nätti. Ennen kaikkea Eel Garden oli mahtava. Pidän noista pikkuolioista, siitä kuinka ne vajoavat hitaasti ja arvokkaasti maan sisään sukeltajan lähestyessä. Joskus kun tulee oikeassa kulmassa, ne eivät huomaa ja ne hätääntyessään laskeutuvat nopeasti.
Sukelsimme neljä kertaa päivässä, kerran auringonnousun jälkeen, seuraavaksi noin klo 11, lounaan jälkeen kloi 14-14.30 ja joko ennen auringon laskua tai yösukellus. Viimeisenä päivänä ainoastaan kaksi ensimmäistä, joten sukelluksia tuli kaikkiaan 14. Kaikki tosi hyviä, meillä oli onnea matkassa sillä myös edellisen matkani sukelluksilla oli näkyvyys ollut hyvä. Siinä välissä oli ollut yksi matka, jonka aikana näkyvyys oli heikompi, samaten seuraavan matkan aikana näkyvyys oli tippunut.
Richelieu Rock oli paikoista paras. Siellä viivyimmekin koko päivän tehden 3 sukellusta. Paikka oli TÄYNNÄ kaloja. Valtavia parvia kiersi kiviä - todella kaunista.
Sivu päivitetty 12.2.2005
|